Artikla 60
Luku 7
Yhteistyö ja yhdenmukaisuus
1. Johtavan valvontaviranomaisen on tehtävä tämän artiklan mukaisesti yhteistyötä muiden osallistuvien valvontaviranomaisten kanssa ja pyrkiä näin konsensukseen. Johtavan valvontaviranomaisen ja osallistuvien valvontaviranomaisten on vaihdettava keskenään kaikki olennaiset tiedot.
2. Johtava valvontaviranomainen voi milloin tahansa pyytää muilta osallistuvilta valvontaviranomaisilta 61 artiklassa tarkoitettua keskinäistä avunantoa ja toteuttaa 62 artiklassa tarkoitettuja yhteisiä operaatioita etenkin toteuttaakseen tutkimuksia tai valvoakseen toisen jäsenvaltion alueelle sijoittautunutta rekisterinpitäjää tai henkilötietojen käsittelijää koskevan toimenpiteen toteuttamista.
3. Johtavan valvontaviranomaisen on viipymättä ilmoitettava asiaa koskevat olennaiset tiedot muille osallistuville valvontaviranomaisille. Sen on viipymättä myös toimitettava päätösehdotus muille osallistuville valvontaviranomaisille lausuntoa varten ja otettava niiden näkemykset asianmukaisesti huomioon.
4. Jos yksikin muista asianomaisista valvontaviranomaisista esittää päätösehdotukseen merkityksellisen ja perustellun vastalauseen neljän viikon kuluessa siitä, kun sitä on tämän artiklan 3 kohdan mukaisesti kuultu, johtavan valvontaviranomaisen on, ellei se noudata vastalausetta tai katso, että vastalause ei ole merkityksellinen eikä perusteltu, toimitettava asia 63 artiklassa tarkoitetulle yhdenmukaisuusmekanismille.
5. Jos johtava valvontaviranomainen aikoo noudattaa esitettyä merkityksellistä ja perusteltua vastalausetta, sen on toimitettava muille osallistuville valvontaviranomaisille tarkistettu päätösehdotus lausuntoa varten. Tähän tarkistettuun päätösehdotukseen sovelletaan 4 kohdassa tarkoitettua menettelyä kahden viikon kuluessa.
6. Jos yksikään muista osallistuvista viranomaisista ei ole vastustanut johtavan viranomaisen toimittamaa päätösehdotusta 4 ja 5 kohdassa tarkoitetun määräajan kuluessa, johtavan valvontaviranomaisen ja asianomaisten valvontaviranomaisten katsotaan hyväksyneen kyseinen päätösehdotus, joka sitoo niitä.
7. Johtavan valvontaviranomaisen on hyväksyttävä päätös ja annettava se tiedoksi tilanteen mukaan rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän päätoimipaikkaan tai ainoaan toimipaikkaan sekä ilmoitettava muille asianomaisille valvontaviranomaisille ja tietosuojaneuvostolle kyseessä olevasta päätöksestä, mukaan lukien yhteenveto tosiseikoista ja perustelut. Valvontaviranomaisen, jolle valitus on tehty, on ilmoitettava päätöksestä valituksen tekijälle.
8. Jos valitus jätetään tutkimatta tai hylätään, valvontaviranomaisen, jolle valitus on tehty, on 7 kohdasta poiketen hyväksyttävä päätös ja annettava se tiedoksi valituksen tekijälle ja ilmoitettava asiasta rekisterinpitäjälle.
9. Jos johtava valvontaviranomainen ja osallistuvat valvontaviranomaiset ovat yhtä mieltä siitä, että valitus jätetään tutkimatta tai hylätään tietyiltä osin mutta tutkitaan kyseisen valituksen muilta osin, kustakin tällaisesta asian osasta on annettava erillinen päätös. Johtavan valvontaviranomaisen on annettava päätös rekisterinpitäjään liittyvistä toimista ja annettava se tiedoksi jäsenvaltionsa alueella sijaitsevaan rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän päätoimipaikkaan
tai ainoaan toimipaikkaan sekä ilmoitettava siitä valituksen tekijälle, kun taas valituksen tekijän valvontaviranomaisen on annettava päätös kyseisen valituksen tutkimatta jättämistä tai hylkäämistä koskevilta osin ja annettava se tiedoksi kyseiselle valituksen tekijälle sekä ilmoitettava siitä rekisterinpitäjälle tai henkilötietojen käsittelijälle.
10. Sen jälkeen kun johtavan valvontaviranomaisen päätös on annettu tiedoksi 7 ja 9 kohdan mukaisesti, rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän on toteutettava tarvittavat toimenpiteet varmistaakseen, että päätöstä noudatetaan sen kaikissa unionin alueella sijaitsevissa toimipaikoissa toteutettavissa käsittelytoimissa. Rekisterinpitäjän tai henkilötietojen käsittelijän on annettava johtavalle valvontaviranomaiselle tiedoksi päätöksen noudattamiseksi toteutetut toimenpiteet, ja johtavan valvontaviranomaisen on ilmoitettava asiasta muille asianomaisille valvontaviranomaisille.
11. Jos asianomaisella valvontaviranomaisella on poikkeuksellisissa olosuhteissa syytä katsoa, että on tarpeen toteuttaa kiireellisiä toimenpiteitä rekisteröidyille kuuluvien etujen suojaamiseksi, sovelletaan 66 artiklassa tarkoitettua kiireellistä menettelyä.
12. Johtavan valvontaviranomaisen ja muiden asianomaisten valvontaviranomaisten on toimitettava tässä artiklassa vaaditut tiedot toisilleen sähköisesti vakiomuodossa.